sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Prinsessalle hempeää

Tällaista värimaailmaa ja muuta sisustelua olen 2-vuotiaan tyttöseni huoneeseen suunnitellut. Aiemmin pohdiskelin jopa pinkkiä ja vaaleanpunaista värimaailmaa, mutta ihan sille räikeän pinkille en suurina pintoina sitten kuitenkaan lämmennyt ja vaaleanpunainenkin on ollut itselleni aina hankala väri sekä pukeutumisessa että sisustamisessa. Hempeämpää värimaailmaa olen kuitenkin jo päättänyt sinne lisääväni ja voihan noita tekstiilejä sitten myöhemmin vaikka päivitellä sinne selkeästi pinkkiinkin suuntaan jos tulevaisuudessa neiti siitä kovasti tykkää. :) Nyt äiti saa kuitenkin vielä päättää miten sitä prinsessahuonetta sisustellaan ja roosan eri sävyillä olen ajatellut lähteä muutosta tekemään. 
Säilytystilaa huoneeseen tarvitaan ehdottomasti ja vaihtoehtoja olen pyöritellyt paljon mielessäni. Paras niistä tuntuu olevan tuo expedit hylly. Varsinkin kun muutama hylly voi toimia myös kirjojen säilykseen ja se tulee meidän kotiin varmaankin kahdeksan lokeroisena. Lisäksi olen jo aiemminkin mietiskellyt uutta mattoa lastenhuoneeseen ja oikein mikään ei ole tuntunut sopivalta. (Enkä mattoa lähde myöskään ostamaan ajatuksella, että onhan tuo ihan kiva.) Siihen asiaan tuli nyt kuitenkin muutos, kun Elloksen postimyyntikuvasto tipahti postilaatikkoon ja tuo Sylvia matto tuli lehden sivuilla vastaan. Juuri täydellinen nukkamatto sekä väriltään, että materiaalin mukavuudeltaan (ainakin kuvan perusteella). Pääsi ehdottomasti haavelistan kärkeen ja mielestäni niin kaunis matto, että voisin samaisen kotiuttaa myös harmaalla värityksellä johonkin muuhun huoneeseen.  
Näiden lisäksi huoneeseen voisi tulla tuo kaunis liitutaulu-tarra, johon pikkuneiti voisi sitten itse piirrellä mitä haluaa ja Brion hellaa olen myös miettinyt kun ruuanlaitto-leikit alkavat olemaan niin kivoja hänen mielestään. 









































Tällaisia suunnitelmia tällä kertaa ja joitakin sisustusjuttuja olen jo laittanut tilaukseen, mutta niistä lisää sitten myöhemmin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti