perjantai 30. tammikuuta 2015

Keinuheppa ja pöllöjä

Ajattelin esitellä vielä lisää lastenhuonetta, kun sain yhden hyllyn (vihdoinkin) joulun jälkeen ruuvattua paikoilleen. Onko muita joilla näitä pikkuhommia jää joskus roikkumaan? Sitten taas mm. koottavien huonekalujen kanssa en malta odottaa hetkeäkään, varsinkin Ikean kalusteet eivät jää koskaan vuorokautta pidemmäksi aikaa vanhenemaan paketteihinsa. Voisin vaikka alkaa kokoamaan niitä työkseni, (kunhan ei puhuta ihan vaatekaapeista tai suurista kirjahyllyistä) aika ristiriitaista..
Hylly on nyt jokatapauksessa seinällä ja vuosia sitten ostamani keinuhevostaulu pääsi sitä koristamaan. Olen sen aikoinaan kirpputorilta löytänyt ja jo silloin ihastuin siihen niin paljon, että se oli kiikutettava kotiin. Mihinkään se ei edes silloisessa pienessä vuokrakaksiossamme mahtunut, mutta ostin sen sellaisella ajatuksella, että jos sitten joskus omalle lapselle.. Suunnilleen neljä vuotta myöhemmin se pääsi aitiopaikalleen ja on seilannut hoitopöydän päältä seinälle ja takaisin, mutta en ole oikein ollut aiemmin tyytyväinen. Nyt löytyi se täydellinen paikka ja pikkuhiljaa keräilemäni pöllötkin pääsivät koristamaan hyllynreunaa. 




Keinuhevonen on myös vuodentakainen kirpparilöytöni. Tarkoitus oli se maalata valkoiseksi, mutta olen ihan iloinen etten niin tehnyt. Olen nimittäin erittäin tykästynyt kiikkuheppaan tuollaisenaan ja neidille sillä heposen värityksellä ei taida olla merkitystä, hänelle tämä on yksi lempparileluista. :)



























































Sellaisia pikkumuutoksia lastenhuoneeseen tällä kertaa, tykkäsittekö? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti