sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Olohuonetta osa 1

Pikkuhiljaa olen muuttanut asuntomme tyyliä enemmän meidän makuun sopivaksi, (mieheni on tähän mennessä ollut ihan tyytyväinen sisustukseen, joten luultavasti voin puhua hänenkin puolestaan), vaikkakin olohuoneemme (ja muidenkin huoneiden) sisustus on tietyin osin kesken. Vielä on paljon projekteja, pintaremonttia edessä ja seuraavana vuorossa olisikin uusien tapettien laittaminen. Onneksi vanhat ovat kuitenkin ihan siedettävät ja värimaailmaan sopivat, joten mitään mahdotonta kiirettä niiden kanssa ei ole. Sohva häiritsee tällä hetkellä kaikista eniten olohuoneen sisustuksessa, se kun on ruskea, vanha sekä epäkäytännöllinen. Seuraavan sohvan kohdalla aion olla tarkempi juurikin sen käytännöllisyyden kanssa. Heittotyynyjä ei uuteen sohvaan aivan varmasti tule, kun niitä saa olla koko ajan asettelemassa, varsinkin jos patjalla on tapana liukua päivän aikana paikaltaan ainakin parikymmentä senttiä.. Ihannesohvalle tulee kuitenkin oma postauksensa myöhemmin ja nyt olisi tarkoitus esitellä rahinurkkausta, joka tällä hetkellä on esteettisyytensä puolesta lempipaikkani.



Kollaasipostauksessa minulla oli toiveissa oikealla puolella komeileva karvatyyny, pakkohan se sitten oli käydä hakemassa ja mielestäni sopii muiden sisustustyynyjen kanssa mainiosti. Antaa talvisempaa ja pehmeämpää tunnelmaa. 
Kuvassa näkyvän rahin päälle olisi jossain vaiheessa tarkoitus vaihtaa viltti. Tämäkin toimii, mutta on kuviointinsa puolesta ehkä hieman liian romanttinen makuuni. Saa silti vielä olla paikallaan, kunnes löydän nätin tarpeeksi suuren villaviltin tilalle. Lattialla maljakossa olevat peikonpähkinäoksat olisi tarkoitus tulevaisuudessa vielä maalata hopeaksi ja ehkä niitä voisi hankkia lisääkin..






Kattokruunu on ehdottomasti kaunein esine olohuoneessa ja kun siinä on valot päällä se muodostaa tiiliseinään suuren nätin varjon, jonka sain viimeiseen kuvaan hyvin napattuakin. 
Siinäpä oli ensimmäinen osa olohuonetta, mitäs tykkäsitte?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti